KRIISITERAPIA

Jokaisen elämässä voi tulla eteen äkillisiä, järkyttäviä tilanteita, jotka vavisuttavat mielen tasapainoa. Tällaisia ovat esimerkiksi onnettomuudet, läheisen sairaus, parisuhdeongelmat tai vaikkapa lemmikkieläimen kuolema. Ulkopuoliset eivät voi määrittää, mikä asia on kyllin vakava, jotta siihen on oikeus hakea apua, vaan tilanne on aina yksilöllinen, ja tapamme reagoida vaihtelee muun muassa aikaisempien kokemuksiemme sekä käytössämme olevien voimavarojen mukaan. Pieni asia toiselle voi olla suuri suru jollekulle muulle.

Kriisiterapia on lyhytkestoista tukea surusta tai järkytyksestä toipumiseksi. Sen tarkoituksena on auttaa ihmistä jäsentämään kokemansa tapahtuma, ja opastaa löytämään keinoja kokemuksesta selviytymiseen. Kriisiterapiassa voi antaa tunteiden tulla sellaisina kuin ne ovat. Tapaamisissa ei tarvitse esittää vahvaa tai suojella muita voimakkailta reaktioilta, kuten kriisissä oleva henkilö saattaa joutua tekemään toisaalla. Kriisiterapiassa voi puhua tai hiljentyä asian äärelle, sytyttää kynttilän, itkeä, kirjoittaa, katsoa valokuvia – etsimme yhdessä juuri Sinun oloasi helpottavia selviytymiskeinoja.

Kriisiterapiaan voi tulla heti mieltä järkyttäneen tapahtuman jälkeen, tai toisinaan tarve käydä läpi kokemuksiaan voi tulla pitkänkin ajan kuluttua. Käsittelemättömillä kriiseillä on taipumus nousta pintaan uusien vastoinkäymisten kohdatessa, eikä ole koskaan liian myöhäistä hakea apua. Voit ottaa yhteyttä missä hyvänsä tilanteessa, älä jää yksin!

Sanna Laitinen koirien kanssa (kuva: AnnArt)